Sinitaivaalla kaarteleva merikotka on uljas lintu! Tällä linnulla on pitkät, leveät siivet, joiden kärkiväli on 2 – 2,4 metriä. Siivenkärjet harittavat ja lyhyt pyrstö on kiilamainen. Vanha merikotka on vaalea, pyrstö valkoinen ja iso nokka keltainen. Vanhat merikotkat on helppo erottaa melkein samankokoisesta maakotkasta. Nuoret merikotkat ovat tummia, usein kirjavia väriltään.
Suuri lintu nousee hitain siiveniskuin taivaalle. Auringon valossa erottuu valkoinen pyrstö ja keltaisena välkkyvä nokka. Merikotka kantaa isoa kalaa, ottaa vähän korkeutta ja lähtee menemään. Kiukkuinen kalalokki kiihdyttää kailottaen kotkan perään. Määrätietoisin siivenlyönnein kotka häipyy saaren taakse näkymättömiin. Tapahtuma on nopeasti ohi. Merikotka on arka lintu ja vain harvoin sitä pääsee näkemään läheltä, vielä harvemmin saalistamassa.
Jossakin siellä, ehkä kilometrien päässä on merikotkan suuri risulinna männyn latvassa. Pesä voi olla käytössä jopa yli 10 vuotta, jos myrskyt eivät sitä aiemmin pudota. Siellä kotkapari kasvattaa 1-3 poikasta, jotka keskikesän aikaan lähtevät kokeilemaan siipiään. Nuoret merikotkat ovat viisi ensimmäistä elinvuottaan tummia ja kirjavia, kunnes saavuttavat pesimäiän ja saavat valkoisen pyrstön.
Nykyään merikotka on näkyvä petolintu kaikkialla rannikoilla ja saaristoissa, ja sen voi nähdä myös sisämaan järviseuduilla ja Lapissa. Mutta näin ei ole aina ollut. Merikotka oli kuolemassa sukupuuttoon Itämeren rannoilta 1960-70 -luvuilla. Sen pelastaminen on luonnonsuojelun suuria saavutuksia, jossa vapaaehtoistyöllä on ollut suuri merkitys. Ravintoketjun huipulla olevana petona merikotka on yksi Itämeren tilan seurantalajeja, jonka pesintää seurataan tarkasti. Tänä päivänä Sääksisäätiön merikotkatyöryhmä ohjaa ja koordinoi merikotkan suojelua, seurantaa ja tutkimusta, jossa on mukana yli sata lintuharrastajaa eri puolilla maata.
Artikkeleiden kuvat: Hannu Vainiopekka
Itämeren ravintoketjujen huipulla komeilee hienoja petoja kuten merikotka ja halli. Huippupeto merikotka on saalistajana monipuolinen opportunisti: sille kelpaa kala ja lintu, myös nisäkkäät, jos onnistuu niitä saamaan kiinni. Rannikolla ja järvillä kalat ovat tärkeintä ravintoa. Matalaan veteen nousevat hauet, säynävät, lahnat ja muut särkikalat ovat tavallista saalista. Ulompana saaristossa suurin osa ravinnosta on lintuja, sillä syvissä vesissä kotkan on vaikea kalastaa.
Huippupetona merikotka on tärkeä ympäristön tilan indikaattori. Kasaantuvat ympäristömyrkyt kulkeutuvat kasviplanktonista sinisimpukan ja haahkan – tai vaihtoehtoisesti kalojen – kautta merikotkaan. Ekosysteemi on täällä haavoittuva ja herkkä, sillä ravintoverkko on niukkalajinen ja yksinkertaisempi kuin valtamerissä tai järvissä. Jos ravintoketjussa on ympäristömyrkkyjä, voivat merikotkayksilöt kerätä niitä itseensä huomattavia määriä. Kuten on huomattu, huippupedon mahdollinen häviäminen – tai paluu – voivat aiheuttaa laajoja muutoksia ekosysteemissä. Tämän takia HELCOM, Itämeren suojelukomissio on nimennyt merikotkan yhdeksi Itämeren tilan indikaattorilajiksi. Näiden seuranta mahdollistaa huolestuttavien muutosten havaitsemisen aikaisessa vaiheessa.
Yli sata merikotkatyöryhmän vapaaehtoista pesätarkastajaa käy joka vuosi läpi kaikki tunnetut, yli 1000 merikotkan pesää ja etsii uusia vaihtopesiä. Pesiin kiivetään ja asutuista pesistä poikaset rengastetaan, näistä otetaan DNA-näyte, emolinnut kuvataan, niiden sulkia otetaan talteen ja pesästä kerätään ravintonäytteitä. Osa pesistä on niin korkealla tai vaikeassa latvassa, että niiden pesimätulos tarkastetaan droonin avulla. Vuosittaisten tarkastusten yhteydessä kerätään myös tietoa pesäpaikkoja uhkaavista hankkeista ja selvitetään mahdollisuuksia pesien säästämiseen tai suojeluun yhdessä maanomistajien ja viranomaisten kanssa. Tätä työtä on tehty 1970-luvun alkupuolelta asti ja yhteistyö on tuottanut tulosta. Merikotka oli vuoteen 2019 saakka uhanalainen laji, mutta nyt lajin kanta on todettu niin vahvaksi, että tätä erityisasemaa ei tarvita.
Merikotkaa tutkitaan monipuolisesti. Pesimätulosta ja siihen vaikuttavia tekijöitä tarkkaillaan. Poikasista otetaan rengastuksen yhteydessä DNA-näyte ja mitataan siiven pituus, josta saadaan laskettua poikasen ikä ja voidaan siten laskea pesinnän aloitusajankohta. Pesillä havaitut saaliseläimet merkitään muistiin ja alaspudonneet saalistähteet kerätään talteen myöhempää määritystä varten. Pesältä pudonneita saalistähteitä kerätään talteen myöhempää määritystä varten. Pesällä näkyvät emolinnut kuvataan ja kuvasta saadaan parhaimmillaan tunnistettua emolinnun renkaan yksilöllinen koodi tai yleensä ainakin se, onko naaraalla tai koiraalla renkaita. Pesän ympäristöstä kerätään emolintujen pudottamia sulkia, joista saadaan sekä DNA:ta yksilöiden tunnistamiseen että materiaalia ympäristömyrkky- tai isotooppimäärityksiin.
Merikotkan syöksykierre alkoi näkyä kaikkialla Euroopassa 1950-luvulla. Aluksi uskottiin vuosikymmeniä jatkuneen vainon harventavan merikotkia, sillä todellista syytä ei tiedetty merikotkan, kalasääsken tai muutamien muiden petolintujen vähenemiseen. Ympäristömyrkkyjen rooli paljastui vähitellen 1960-luvulta alkaen. Tilanne oli synkimmillään 1970-luvulla. WWF:n merikotkatyöryhmän perustaminen vuonna 1972 ja tämän toimesta käynnistettyjen määrätietoisten suojelutoimien ansiosta tilanne saatiin ensin pysähtymään ja sitten 1980-luvun lopulta alkaen ensin hitaaseen, sitten nopeampaan nousuun. Viisikymmentä vuotta suojelutyön alkamisen jälkeen Suomessa on vahvempi merikotkakanta kuin koskaan tunnettuna aikana. Moni tekijä on vaikuttanut myönteiseen kehitykseen. Merikotkatyöryhmä jatkaa työtään Sääksisäätiön yhteydessä.
Nykyisin Suomen merikotkakanta on vahva eikä ole näkyvissä sellaisia uhkatekijöitä, jotka palauttaisivat lajin uhanalaisten joukkoon. Kuitenkin aina vain tehokkaampi maankäyttö sekä metsien ja rantojen hyödyntäminen on vähentänyt merikotkalle soveltuvia rauhallisia pesämetsiä, joissa kasvaa suuria ja vahvaoksaisia puita. Samaan aikaan ravinnon mukana elimistöön kulkeutuvat akuutisti myrkylliset tai kasautuvat haitalliset kemikaalit väijyvät uhkana ravintoketjun huipulla olevalle lajille. Aiemmin DDT- ja PCB-yhdisteet sekä viime aikoina lyijy ovat osoittautuneet salakavaliksi vaaratekijöiksi.
Merikotkien suojelu ja kannan kehityksen seuranta on vapaaehtoistoimintaa, jossa luonnonharrastajien, tavallisten ihmisten ja tutkijoiden havainnot ovat tärkeitä. Ota rohkeasti yhteyttä ja kerro kiinnostavista havainnoistasi!
Luonnontieteellinen keskusmuseo ylläpitää tietokantaa merikotkan pesinnästä, jota Sääksisäätiön merikotkatyö-ryhmä päivittää vuosittain havainnoilla ja pesätarkastuksilla. Jos sinä tunnet merikotkan pesän tai tiedät niiden vakituisen oleskelualueen, ilmoita havainnostasi merikotkatyöryhmälle. Voit tehdä ilmoituksen luottamuksellisesti tähän osoitteeseen: merikotka@saaksisaatio.fi. Voit myös olla yhteydessä suoraan merikotkatyöryhmän jäseniin.
Alueen merikotkia seuraava pesätarkastaja on tarvittaessa sinuun yhteydessä, jos niin haluat. Merikotkatyöryhmälle voi ilmoittaa esim. maastosta löytyneestä loukkaantuneesta, kuolleesta merikotkasta tai niiden renkaista. Kuolleet merikotkat tulee lähettää Ruokavirastoon Ouluun. Matkahuolto toimittaa paketin maksutta perille. On tärkeää liittää mukaan tiedot linnun löytöpaikasta, ajankohdasta ja löytäjästä (linkki).
Sääksisäätiön merikotkatyöryhmään kuuluvat seuraavat henkilöt:
Vuosikymmenien kuluessa merikotkatyöryhmälle on tullut vakiintunut tehtävä antaa asiantuntijalausuntoja kaavoitusta, rakentamista, metsänkäsittelyä ym. koskevissa kysymyksissä, milloin nämä sivuavat merikotkan elinpiiriä.
Luonnontieteellisen keskusmuseon Haliaeetus-tietokannassa on tiedot kaikista tunnetuista merikotkien pesistä ja pesinnöistä. Työryhmä voi perustelluista syistä luovuttaa tietokannasta tietoja rajatun alueen pesistä, näiden ympäristötiedoista tai pesintätuloksista viranomaisille, tutkijoille, kaavoittajille tai erilaisten hankkeiden suunnittelijoille. Tämä edellyttää ehdotonta luottamuksellisuutta ja sopimusta siitä, että tiedot eivät joudu vääriin käsiin.
Asiantuntija-apua tai tietoja voi kysyä merikotkatyöryhmältä osoitteessa merikotka@saaksisaatio.fi