Kangasalan Pohtiolammen Sääksikeskus rakentui vuosien 2000-2006 aikana EU-rahoituksella, avustuksilla ja eri ammattilaisten talkootyönä. Keskus sijaitsee Wääksyn kartanolta vuokratulla maalla ja omistajan myönteinen suhtautuminen on mahdollistanut toiminnan jatkuvuuden
Sääksikeskuksen tiloja käyttää Jouko Alhaisen Taigabird Oy luontomatkailuyritys, joka on tärkeä liikekumppani säätiölle. Paikalla käy vuosittain arviolta 30.000- 40.000 vierailijaa, joille on tarjolla tietoa sääksistä, sääksien kuvausmahdollisuus sekä kahvila- ja ruokailupalveluja.
Sääksikeskus on avoinna vierailijoille huhtikuun ja syyskuun välisenä aikana, jolloin myös sääkset ovat paikalla. Säätiön ja Taigabird Oy:n järjestämänä tiloissa pidetään erilaisia tapahtumia ja kokouksia. Huhtikuussa sääksien myötä paikalle saapuvat ensimmäiset luontovalokuvaajat. Tornien taisto toukokuussa avaa kevätkauden ja kerää joukon lintuharrastajia seuraamaan lintujen kevätmuuttoa. Samalla avautuvat kahvila- ja ruokailupalvelut. Pohtiolammen Juhannusjuhlilla on pitkät perinteet. Elokuun lintupäivä on vakiintumassa lähiseudun lintuharrastajien yhteiseksi tilaisuudeksi.
Pohtiolampi sijaitsee Kangasalan kunnassa Tampere-Lahti valtatien n:o 12 varrella.
Etäisyyksiä:
Tervetuloa Pohtiolammelle viihtymään ja harrastamaan!