Merikotka

Sinitaivaalla kaarteleva merikotka on uljas lintu! Tällä linnulla on pitkät, leveät siivet, joiden kärkiväli on 2 – 2,4 metriä. Siivenkärjet harittavat ja lyhyt pyrstö on kiilamainen. Vanha merikotka on vaalea, pyrstö valkoinen ja iso nokka keltainen. Vanhat merikotkat on helppo erottaa melkein samankokoisesta maakotkasta. Nuoret merikotkat ovat tummia, usein kirjavia väriltään. 

Merikotka tekee ison risupesänsä tavallisesti kookkaan puun latvaan rauhallisella metsäalueella. Pesä on käytössä monia vuosia, jopa yli 10 vuotta, jos myrskyt eivät sitä aiemmin pudota. Pitkään käytössä olleella pesällä voi olla korkeutta monta metriä ja painoa yli tonnin. Merikotka munii 1-3 munaa etelä-Suomessa maaliskuun puolivälissä, Lapissa kuukautta myöhemmin. Munia kotka hautoo viisi viikkoa ja poikaset kasvavat pesässä kymmenen viikkoa. Merikotkat pesivät ensimmäistä kertaa 5-6 -vuotiaina ja voivat elää jopa yli 30 vuotta. 

Merikotka on tänä päivänä näkyvä petolintu kaikkialla rannikoilla ja saaristossa. Kesällä yhtä lailla kuin talvella sen voi nähdä istumassa luodolla tai kauhomassa taivaalla. Lintu pesii myös Lapin tekoaltaiden ja järvien ympäristössä. 2010-luvulla merikotka on alkanut myös levitä takaisin Järvi-Suomeen, jossa se on edellisen kerran pesinyt 1800-luvulla. On kuitenkin otaksuttavaa, että järvialueen kanta jää merialuetta harvemmaksi. Vuonna 2020 Suomen noin 500 merikotkaparista 15% pesi Lapissa ja 10% muualla sisämaassa. Esiintymisen painopiste on Saaristomerellä, jonka kanta on puolet koko Suomen merikotkista.

Merikotka on tavattoman arka pesäpaikallaan. Perinteisesti se on rakentanut risulinnansa suurien saarien sisäosiin, jossa ihmisiä liikkuu harvoin. Pelotettuna pesältään ei tämä iso lintu uskalla palata takaisin useisiin tunteihin, jolloin variksilla ja korpeilla on tilaisuutensa napata munat tai pienet poikaset pesästä. Tai viileä sää voi kylmettää poikaset hengiltä. Arkuus saattaa olla perintöä siltä ajalta, jolloin merikotkia vainottiin säälimättömästi. Viime aikoina merikotka on tullut luottavaisemmaksi, mutta keväinen häiriö voi edelleen tuhota pesinnän. 
 

Energia ja kasaantuvat ympäristömyrkyt kulkevat yksinkertaisimmillaan kasviplanktonista sinisimpukan ja haahkan kautta merikotkaan. Sinisimpukkaa, haahkaa ja merikotkaa kutsutaan tämän ekosysteemin avainlajeiksi. Itämeren vähäsuolaisen murtoveden ravintoketju ja ravintoverkko ovat vähälajisempia ja yksinkertaisempia kuin valtamerissa tai järvissä. Siksi ne ovat myös haavoittuvampia. Jonkin ulkoisen tekijän aiheuttama muutos avainlajien elinolosuhteissa voi aiheuttaa näkyviä muutoksia ravintoketjussa. 

DDT, PCB ja lyijy. Itämereen päätyy monenlaisia ympäristömyrkkyjä, joista osa kasaantuu vuosien mittaan huippupedon kudoksiin. 1950-60 -luvuilla hyönteismyrkkynä yleisesti käytetty DDT ja mm. sähköeristeenä yleinen PCB romahduttivat niin merikotkan kuin monien muidenkin petojen kannat sukupuuton partaalle. Nyt nämä aineet ovat kiellettyjä ja edelleen erilaisten kemikaalien pitoisuuksia ja vaikutuksia merikotkissa seurataan. Tuorein esimerkki on haaskaravinnon kautta merikotkien elimistöön päätyvä lyijy. Se on peräisin metsästyksessä käytetyistä hauleista ja luodin sirpaleista. Pienikin lyijyn pala ruuansulatuskanavassa on merikotkalle tappava. Tämä havainto herätti huomaamaan, että sama vaara uhkaa riistaruokaa syöviä ihmisiä. Nyt ollaankin lyijyn käyttöä metsästyksessä rajoittamassa kaikkialla Euroopassa. 
 

Sääksisäätiö - Finnish Osprey Foundation

PL 71, 13211 Hämeenlinna
 +358 500 306904
 mahyv@outlook.com
www.saaksisaatio.fi

Sääksikeskus - Osprey Center

Pohtiolammentie 64,
32670 Kangasala
 +358 40 528 3030
 jouko.alhainen@pp.inet.fi