Merikotka on palannut!

Sinitaivaalla kaarteleva merikotka on uljas lintu! Tällä linnulla on pitkät, leveät siivet, joiden kärkiväli on 2 – 2,4 metriä. Siivenkärjet harittavat ja lyhyt pyrstö on kiilamainen. Vanha merikotka on vaalea, pyrstö valkoinen ja iso nokka keltainen. Vanhat merikotkat on helppo erottaa melkein samankokoisesta maakotkasta. Nuoret merikotkat ovat tummia, usein kirjavia väriltään. 

Suuri lintu nousee hitain siiveniskuin taivaalle. Auringon valossa erottuu valkoinen pyrstö ja keltaisena välkkyvä nokka. Merikotka kantaa isoa kalaa, ottaa vähän korkeutta ja lähtee menemään. Kiukkuinen kalalokki kiihdyttää kailottaen kotkan perään. Määrätietoisin siivenlyönnein kotka häipyy saaren taakse näkymättömiin. Tapahtuma on nopeasti ohi. Merikotka on arka lintu ja vain harvoin sitä pääsee näkemään läheltä, vielä harvemmin saalistamassa.

Jossakin siellä, ehkä kilometrien päässä on merikotkan suuri risulinna männyn latvassa. Pesä voi olla käytössä jopa yli 10 vuotta, jos myrskyt eivät sitä aiemmin pudota. Siellä kotkapari kasvattaa 1-3 poikasta, jotka keskikesän aikaan lähtevät kokeilemaan siipiään. Nuoret merikotkat ovat viisi ensimmäistä elinvuottaan tummia ja kirjavia, kunnes saavuttavat pesimäiän ja saavat valkoisen pyrstön.

Nykyään merikotka on näkyvä petolintu kaikkialla rannikoilla ja saaristoissa, ja sen voi nähdä myös sisämaan järviseuduilla ja Lapissa. Mutta näin ei ole aina ollut. Merikotka oli kuolemassa sukupuuttoon Itämeren rannoilta 1960-70 -luvuilla. Sen pelastaminen on luonnonsuojelun suuria saavutuksia, jossa vapaaehtoistyöllä on ollut suuri merkitys. Ravintoketjun huipulla olevana petona merikotka on yksi Itämeren tilan seurantalajeja, jonka pesintää seurataan tarkasti. Tänä päivänä Sääksisäätiön merikotkatyöryhmä ohjaa ja koordinoi merikotkan suojelua, seurantaa ja tutkimusta, jossa on mukana yli sata lintuharrastajaa eri puolilla maata.

Artikkeleiden kuvat: Hannu Vainiopekka