Sääksisäätiö ja Taigabird Oy osallistuvat BirdLife Suomen järjestämään valtakunnalliseen Tornien taistoon lauantaina 7.5.2022. Tilaisuus alkaa aamuvarhain kello 05.00 ja jatkuu aina kello 13.00 saakka.
Tornien taisto on leikkimielinen kilpailu, jossa pyritään havaitsemaan lintutornista mahdollisimman monta lintulajia kahdeksan tunnin aikana. Perimmäisenä ajatuksena on kuitenkin lintuharrastuksen ja lintuihin kohdistetun suojelutyön tekeminen tutuksi kaikille asiasta kiinnostuneille luonnonystäville. Pohtiolammella olemme valinneet joka vuosi suojelutyön esimerkkilajiksi sääksen (kalasääski).
Pihatornista tarkkaillaan lintuja Olli Lehtimäen johdolla. Joukkueeseemme, joka kantaa perinteisesti nimeä ”Pandion”, kuuluu kaikkiaan neljä jäsentä. Pohtiolammen kosteikkotornissa kisailee joukkue ”Tyhjätaskut” Joona Koskisen johdolla.
Yleisö voi pistäytyä tapahtumassa aivan oman aikataulunsa mukaisesti. Molemmissa torneissa on aukoton päivystys aina kello 13.00 saakka. Joukkueiden asiantuntijajäsenet vastaavat mielellään kaikkiin lintuharrastusta koskeviin kysymyksiin ja auttavat havaintojen teossa.
Perinteisesti pidämme pihamaalla myös pönttömarkkinat. Edullisia ja näyttäviä sorvipönttöjä on nyt tarjolla pihamaiden siivekkäille. Kevään uutuutena on tarjolla myös erinomaisen hyviksi todettuja räystäspääskyn keinopesiä.
Tervetuloa Pohtiolammen sääksikeskukseen tutustumaan lintuharrastuksen kiehtovaan maailmaan!
Lisätietoja antavat Juhani Koivu, puhelin 0400-499395 ja Jouko Alhainen, puhelin 040-5283030.
Takaisin