Uutiset

  

  • Sääksien pesintä on Etelä Suomessa edennyt poikasvaiheeseen ja perheen ravinnontarve kasvaa poikasten varttuessa. Tämä on myös nähtävissä Kangasalan Pohtiolammen Sääksikeskuksessa vierailevien sääksien käynneissä. Arvioimme, että kymmenen kilometrin etäisyydellä pesii kymmenkunta sääksiparia, jotka käyttävät Pohtiolammen tarjontaa lähes päivittäin. Koiraslintu huolehtii kalastuksesta ja tuo pesälle 3-4 saaliskalaa päivittäin kalojen keskikoon ollessa 200 – 300 g, painavimmat lähes kilon painoisia.

     

    Kirjolohien lisäksi sääksille siirretään pyyntilammikkoon katiskoilla lähivesistä pyydettyjä luonnonkaloja kuten lahnoja, särkiä, haukia ja ruutanoita. Tämä tuokin valokuvaajille kiinnostavaa vaihtelua heidän ottamiin kuviin. Osa kuvaajista tulee vuosittain ja jopa useampaan kertaan kesäkautena yrittämään juuri tiettyä kuvaa kalastustilanteesta. Pohtiolampi onkin tullut vuosien mittaan kuuluisaksi myös ulkomaisten kuvaajien keskuudessa. Sääksien kalastusta pääsee lisäksi tarkkailemaan siihen tarkoitukseen rakennetusta yleisötornista ilmaiseksi.

     

    Heinä-elokuussa sääksien ja kuvaajien lukumäärä kasvaa entisestään ja piilokojut ovat ahkerassa käytössä. Vapaita aikoja kannattaa etsiä varauskalenterista ja lisäksi tiedustella mahdollisia lisäpaikkoja puhelimitse. Kesäkaudella järjestetään aloittelijoille kursseja lintuvalokuvauksesta. Kursseilla on vielä vapaita paikkoja. Kahvila-ravintola on avoinna päivittäin klo 11 – 18. ja samalla on tilaisuus onkia kirjolohia ja savustaa saaliinsa kotiin vietäväksi. Monelle nuorelle jää siitä mieleenpainuva kalastuselämys vierailusta Pohtiolammella.

    @visitkangasala

    Sääksen syöksy on hetkessä ohi ja vaatii kuvaajalta nopeita reaktioita (Pertti Koskimies)

     

    Tehdään onginnasta mieleenpainuva elämys (Taigabird Oy)

      Takaisin
  •   Arkisto

Sääksisäätiö - Finnish Osprey Foundation

PL 71, 13211 Hämeenlinna
 +358 500 306904
 mahyv@outlook.com
www.saaksisaatio.fi

Sääksikeskus - Osprey Center

Pohtiolammentie 64,
32670 Kangasala
 +358 40 528 3030
 jouko.alhainen@pp.inet.fi