Sääksisäätiön seurannassa on vuodesta 2015 lähtien ollut Tunturi-Lapissa Enontekiöllä ja Utsjoella pesivät piekanat. Vuosi 2023 oli sekä myyrien että pesivien piekanojen osalta huippuvuosi kun taas tänä vuonna koettiin myyräkannan romahdus ja sen seurauksena pääosa piekanoista jätti pesimättä. Tarkastuksessa on ollut vuosittain noin 50 reviiriä, joissa vain kahdessa oli poikasia. Pesäympäristöissä tavattiin joitakin yksittäisiä piekanoja ja pesiä oli kohenneltu viime vuodesta, mutta pesintä keskeytynyt myyrien puuttuessa.
Norjalaiset tutkimukset satelliittilinnuilla ovat osoittaneet, että katovuonna osa piekanoista lähtee etsimään seutuja, joissa on runsaasti myyriä ja asettuvat sinne pesimään. Liikehdintä on suuntautunut itään Kuolan niemimaan suuntaan mutta myös Pohjois-Ruotsiin. Vastaavanlainen sirkumpolaarinen liikehdintä on osoitettu esimerkiksi tunturipöllöllä yleiseksi. Pesäpaikoilleen jääneet piekanat etsivät harvoja myyräesiintymiä lähiseudulta ja sinnittelevät niiden varassa läpi kesäkauden. Pitkään kateissaollut myyräsykli on palautunut entiselleen ja huiput ajoittuvat säännöllisesti neljän vuoden välein samoin kuin piekanojen pesintähuiput.Sopulit ovat kateissa ja myyräsaalis pesillä on pääasiassa harmaakuvemyyriä.
Piekana on vuoden 2019 uhanalaisarvioinnissa luokiteltu erittäin uhanalaiseksi. Voimakkaat vuosivaihtelut pesinnässä tekevät arvioinnin hankalaksi ja tilannetta tarkastellaan vuoden 2024 arvioinnissa uudelleen lajin koko levinneisyyskuva huomioiden.
Vain harva piekana onnistui pesinnässään katovuonna ja poikasmäärä oli 1-2.
Takaisin