Merikotka

Sinitaivaalla kaarteleva merikotka on uljas lintu! Tällä linnulla on pitkät, leveät siivet, joiden kärkiväli on 2 – 2,4 metriä. Siivenkärjet harittavat ja lyhyt pyrstö on kiilamainen. Vanha merikotka on vaalea, pyrstö valkoinen ja iso nokka keltainen. Vanhat merikotkat on helppo erottaa melkein samankokoisesta maakotkasta. Nuoret merikotkat ovat tummia, usein kirjavia väriltään. 

Merikotka tekee ison risupesänsä tavallisesti kookkaan puun latvaan rauhallisella metsäalueella. Pesä on käytössä monia vuosia, jopa yli 10 vuotta, jos myrskyt eivät sitä aiemmin pudota. Pitkään käytössä olleella pesällä voi olla korkeutta monta metriä ja painoa yli tonnin. Merikotka munii 1-3 munaa etelä-Suomessa maaliskuun puolivälissä, Lapissa kuukautta myöhemmin. Munia kotka hautoo viisi viikkoa ja poikaset kasvavat pesässä kymmenen viikkoa. Merikotkat pesivät ensimmäistä kertaa 5-6 -vuotiaina ja voivat elää jopa yli 30 vuotta. 

Merikotka on tänä päivänä näkyvä petolintu kaikkialla rannikoilla ja saaristossa. Kesällä yhtä lailla kuin talvella sen voi nähdä istumassa luodolla tai kauhomassa taivaalla. Lintu pesii myös Lapin tekoaltaiden ja järvien ympäristössä. 2010-luvulla merikotka on alkanut myös levitä takaisin Järvi-Suomeen, jossa se on edellisen kerran pesinyt 1800-luvulla. On kuitenkin otaksuttavaa, että järvialueen kanta jää merialuetta harvemmaksi. Vuonna 2020 Suomen noin 500 merikotkaparista 15% pesi Lapissa ja 10% muualla sisämaassa. Esiintymisen painopiste on Saaristomerellä, jonka kanta on puolet koko Suomen merikotkista.

Merikotka on tavattoman arka pesäpaikallaan. Perinteisesti se on rakentanut risulinnansa suurien saarien sisäosiin, jossa ihmisiä liikkuu harvoin. Pelotettuna pesältään ei tämä iso lintu uskalla palata takaisin useisiin tunteihin, jolloin variksilla ja korpeilla on tilaisuutensa napata munat tai pienet poikaset pesästä. Tai viileä sää voi kylmettää poikaset hengiltä. Arkuus saattaa olla perintöä siltä ajalta, jolloin merikotkia vainottiin säälimättömästi. Viime aikoina merikotka on tullut luottavaisemmaksi, mutta keväinen häiriö voi edelleen tuhota pesinnän. 
 

Merikotkaa tutkitaan monelta kannalta. Pesimätulosta ja siihen vaikuttavia tekijöitä tarkkaillaan. Poikasista otetaan rengastuksen yhteydessä DNA-näyte ja mitataan siiven pituus, josta saadaan laskettua poikasen ikä ja voidaan siten laskea pesinnän aloitusajankohta. Pesillä olevia saaliita merkitään muistiin. Pesältä pudonneita saalistähteitä kerätään talteen myöhempää määritystä varten. Pesällä näkyvät emolinnut kuvataan ja kuvasta saadaan parhaimmillaan tunnistettua emolinnun renkaan yksilöllinen koodi tai yleensä ainakin se, onko naaraalla tai koiraalla renkaita. Pesän ympäristöstä kerätään emolintujen pudottamia sulkia, joista saadaan sekä DNA:ta yksilöiden tunnistamiseen että materiaalia ympäristömyrkky- tai isotooppimäärityksiin. Näitä materiaaleja on jo käytetty useissa tutkimuksissa, mutta paljon enemmänkin on mahdollista tehdä. Joitakin tutkimusraportteja on luettavissa täällä (linkki).

Merikotkalla oli aikanaan keskeinen rooli Itämeren ravintoverkon ympäristömyrkkypitoisuuksien tutkimuksessa. Tällä hetkellä merikotkat kertovat esimerkiksi laajasta lyijyongelmasta luonnossa. Meillä 31% merikotkista on kuollut ravinnon mukana saamaansa lyijyyn, joka on lähtöisin metsästyksessä käytettävistä hauleista ja luodeista. Tämä on myös varoitus riistaa syöville ihmisille.  

Satelliittikotkat. Merikotkatyöryhmä käynnisti keväällä 2009 hankkeen merikotkien varustamiseksi satelliittilähettimellä, joka antaa jatkuvaa tietoa linnun olinpaikasta ja liikkumisesta. WWF Suomi rahoitti hanketta, jonka tarkoituksena oli ennen muuta saada lisätietoa siitä, miten tuulivoimapuistojen rakentamisessa voitaisiin ottaa merikotka huomioon. Vuosina 2009-13 kiinnitettiin kaikkiaan 14 merikotkan poikaselle reppu selkään. 

Näiden lintujen liikkeistä on kertynyt suuri määrä paikkatietoa. Pesästä lähtevien poikasten liikkuminen ensimmäisten kuukausien aikana, eräiden nuorten lintujen vakituiset talvehtimispaikat etelämpänä, nuorten jokakesäiset matkat kesäksi pohjoisee (Lappiin, Kuollan niemimaalle) ja pesimäiän lähestyessä paluu takaisin synnyinseudulle. Lisätietoa on saatu myös alkuperäisestä aiheesta, merikotkien suosimista oleskelualueista rannikolla ja suhtautumisesta tuulimyllyihin. 
 

Sääksisäätiö - Finnish Osprey Foundation

PL 71, 13211 Hämeenlinna
 +358 500 306904
 mahyv@outlook.com
www.saaksisaatio.fi

Sääksikeskus - Osprey Center

Pohtiolammentie 64,
32670 Kangasala
 +358 40 528 3030
 jouko.alhainen@pp.inet.fi