Sääksisäätiön uutiset
Satelliittisääksi Eikan lähetin haettiin Ukrainasta
10.1.2012Kainuun sääksitutkija Vesa Hyyryläinen ja Heljä Pylvänäinen kävivät joulukuussa 2011 Ukrainassa hakemassa talteen satelliittisääksi Eikan satelliittilähettimen. Kuten muistamme, Eikka kuoli Ukrainassa muuttomatkallaan syyskuun lopussa 2011.
Satelliittilähetin toimitetaan vielä tarkistettavaksi ja korjattavaksi Amerikkaan. Kesällä 2012 lähetin tullaan sijoittamaan uudelleen kainuulaisen sääksen selkään.
Ks. Vesa Hyyryläisen Ukrainan matkan matkakertomus.
Dick Forsman maalasi sääksisäätiölle uuden sääksiaiheisen taulun
10.12.2011Tunnettu lintumaalarimme Dick Forsman maalasi säätiölle uuden sääksiaiheisen taulun. Alkuperäinen työ on akvarelli ja siitä on johdettu 50 kappaleen sarja taideprinttejä. Jokainen työ on taiteilijan itsensä hyväksymä, numeroima ja signeeraama. Nyt valmistunut sääksitaulu on jo viides työ, jonka Dick Forsman on maalannut sääksisäätiölle. Kaikki aikaisemmat sääksitaulut ovat loppuunmyyty.
Työ on kooltaan 41x55 cm (ulkomitat). Taulun hinta kehyksineen on 150 euroa. Annamme lintuyhdistyksille ja sääksirengastajille 20 % alennuksen. Taulu soveltuu hyvin lahjaesineeksi mm. erilaisten merkkipäivien yhteydessä. Myös liikelahjana ja tunnustusesineenä taulu on suojelutyön symboliikkaa mainiosti esille tuova lahjaesine. Ks. lähemmin Sääksisäätiön tiedote 10.12.2011
Satelliittisääksi Jukka ryhtyi talven viettoon
28.10.2011Satelliittisääksi Jukka pääsi 21.10.2011 perille talvehtimisalueelleen Kameruniin. Matkaa kertyi Pälkäneeltä Lagdo- järven rannalle yhteensä 6 619 kilometriä. Sääksikiras oli selvittänyt jälleen pitkän matkan tutulle talvehtimisalueelle, jossa se on viettänyt vähintään kaksi edellistä talvea. Ks. lähemmin Lunonontieteellisen keskusmuseon tiedote 28.10.2011.
Satelliittisääksi Eikan syysmuutto päättyi surullisesti
7.10.2011Kainuulaisen satelliittisääksi Eikan 16.9.2011 alkaneen muuttomatkan satelliittipaikannukset loppuivat yllättäen 25.9.2011 eikä sen jälkeen saatu enää yhtään paikannustietoa. Pahat aavistukset heräsivät ja 6.10.2011 ne osoittautuivat todeksi. Dr. Maxim Gavrilyuk Ukrainan petolintujen tutkimuskeskuksesta lähetti Suomen Luonnontieteellisen keskusmuseon rengastustoimistoon viestin, joka kertoi, että Eikka oli löydetty tapettuna Ukrainasta Irdynin kylän läheltä. Ks. lähemmin Eikka sääksen syysmuutto 2011
Tekopesiä Kainuuseen
2.10.2011Kainuun sääksiprojektin kenttätyöt etenevät. Sääksitutkija Vesa Hyyryläisen johdolla Kainuuseen on rakennetttu jo monta sääksen tekopesää. Viimeisimmät on tehty syyskuun lopussa 2011 Paltamoon, Vaalaan ja Puolangalle. Paltamon pesän rakentamisessa oli mukana Risto Leinonen, joka on kirjoittanut tekopesän syntyvaiheista oheisen kertomuksen.
Suomen satelliittisääkset ovat aloittaneet syysmuuttonsa
25.9.2011Suomalaiset satelliittisääkset Jukka ja Eikka ovat muuttomatkalla etelään. Jukka aloitti muuttomatkansa Pälkäneen Äimälanniemeltä 17.9. ja Eikka Puolangan Osmankajärven maisemista 16.9.2011. Jukka näyttää noudattavan aika tarkkaan viimesyksyistä reittiään. Eikka on valinnut reitin Suomen itäpuolelta. Muttomatkan vaiheita voi seurata Lunnontieteellisen keskusmuseon sivuilta:
Jukka-sääksen syysmuutto 2011 ja Eikka sääksen syysmuutto 2011
Kainuun ensimmäinen satelliittisääksi
4.8.2011Paltamolaisen sääksen selkään kiinnitettiin satelliittilähetin 2.7.2011. Satelliittisääksi ”Eikka” on kolmas koirassääksi, jonka elämää seurataan Argos-lähettimen avulla. Nimensä lintu sai Paltamossa syntyneen runoilija Eino Leinon mukaan. Uudesta satelliittisääkestä kerrotaan lisää Tutkimus -sivulla.
Maailmanmatkaaja Ursulan pakkolasku Kuhmon Kälkäsellä
4.8.2011Pesäpoikasena 10.7.1987 Vehkalahden Kajasuolla rengastetun sääksen vaiheikas taival päättyi heinäkuussa 2011. Sääksinaaraalle oli kertynyt ikää jo kunnioitettavat 24 vuotta, joten kyseessä on yksi vanhimmista koskaan Suomessa tavatuista sääksistä. Vanhin suomalainen sääksi on ollut iältään 26 vuotta 25 päivää.
Sääksitutkija, biologi Vesa Hyyryläinen on kirjoittanut kertomuksen Ursulan viimeisistä vaiheista, ks. Maailmanmatkaaja Ursula.
Poikaset menehtyivät Janakkalan nettikamerapesällä
18.6.2011Sadat sääksen ystävät ovat voineet seurata sääksien pesinnän eri vaiheita Janakkalan nettikamerapesällä.
Pesintä eteni tavanomaisesti aina keskiviikkoon 15.6. saakka, jolloin koiras toi vielä aamukalan kello yhdeksän tietämillä. Sen jälkeen koiras ei jostain syystä pystynyt enää toimittamaan ravintoa pesälle. Perjantaiaamuna pesän kaksi poikasta makasivat hengettöminä pesän pohjalla. Lisätietoja kamerapesän murheellisesta tapahtumasta on Sääksisäätiön tiedotteessa.
Pesäkameran lähetyksiä jatketaan vielä toistaiseksi ja sen uusi osoite on 20.7.2011 alkaen:
http://www.balticseanow.info/en/Home/explore_0/webcameras_0/ospreyfoundation.html.stx
HUOM! Janakkalan pesäkamera on suljettu 1.8.2011 alkaen.
Satelliittisääksi Jukka on palannut Suomeen kotipesälleen
27.4.2011Satelliittisääksi Jukka aloitti kevätmuuttonsa Kamerunin Lagdo -järveltä takaisin Suomeen 26.3.2011 eli kolme päivää myöhemmin kuin edellisenä vuonna. Jukka saapui tutulle kotipesälleen Pälkäneen Äimälänniemelle aamulla 21.4.2011. Kevätmuutto 2011 kesti yhteensä 26 vuorokautta ja matkaa taittui 7328 kilometriä. Muuttomatkan vaiheita voi seurata Luonnontieteellisen keskusmuseon sivulla:
http://www.luomus.fi/elaintiede/satelliittisaakset/jukka/kevat2011.htm
Ks. myös Luonnontieteellisen keskusmuseon tiedote 31.3.2011.
Sääksisäätiö
jatkaa Kanta-Hämeen, Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen maakuntien
tekopesäverkostojen täydennystyötä, pääkohteena Lammin Siperian tekopesät